tiistai 29. tammikuuta 2013

tammikuussa...

Sain idean.

Meidän eteisen seinällä on mummolasta peritty, korteista tehty taulu. Joka kortissa on kuva kuukaudesta ja ne muodostaa tavallaan kuin kalenterin. Niissä korteissa on pikkuinen tyttö ja kissa ja kauniit värit. Lapsesta asti oon tykännyt sitä katsella ja on ihan parhautta, että sain sen mummolasta perinnöksi.

Tässä kuva tammikuusta:


Ajattelin liittää näihin kortteihin semmosen projektin, että joka kuukausi tekisin semmosen vähän isomman postauksen jostain tietystä aiheesta. Esimerkiksi joskus voisin laittaa kuvia mekoista, joita oon ommellut, joskus jotain maalauksia, koruja ym. Niin ei aina vain tulisi näitä yhden kuvan posteja. Tammikuulle en enää taida ehtiä keksiä mitään, mutta olkoon tämä suunnitelma se tammikuun projekti :)

Ja saa ehdottaa jotain tiettyä juttuja mitä esittelisin, jos jollekin tulee mieleen!

Fiksut tykkää marsipaanista

Sunnuntain kakkukekkereihin kuului olennaisena osana myös tadaa: JUHLAHATUT!

Tässä hatuista naisellisin.







Iloa viikkoon!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

"En sanois että kaunis, mut hirveen persoonallinen!"

Kun 2/3 viikonlopusta menee migreenin huomassa, niin sunnuntaina ei voi muuta kuin leipoa kakkua!

Herrkkkua!

Välissä persikka-ananasrahkaa, päällä kerma-rahkaseosta.

Jos karkkilakossa on ehto, että karkkia saa syyvä kakun päällä, niin eikös se mene näin? Onneksi mun ja T:n lakko alkaa vasta helmikuussa, niin sain napsia myös koristellessa ;) (kuulemma tuohon ehtoon liittyi vielä semmonen alaehto, että varta vasten ei sitten saa tehdä kakkuja, joissa on hirveesti karkkia päällä...hehe).

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Mössejä ja kypärejä

Myssy
Ohje Moda 1/2013
Lankana Novita Wool ja  Gjestal Bris (se ihana villa-soija!)


Tämäkin pipo sai alkunsa luennolla, aamulla nappasin langat ja uusimman Modan mukaan ja rupesin neulomaan. Ihanan spontaania. Tää oli helppo ja mukava ohje. Kotona lisäsin siihen omasta päästä hopean reunan ja tupsun. Nappi uupuu vielä.

Juuri tätä hetkeä varten ei ollut lähettyvillä vauvaa malliksi, joten kuvasin sen omassa päässä. Hyvin mahtuu! Ja on mukava kotipipo! (jos ei välitä nauruista siis..)

Tältä se näytti Modassa




Ja tältä mun päässä :)



Aattelin neuloa tämmösen vielä aikuisen kokona! T ainakin tuntu tykkävän, tosin se näytti tää päässään ihan Juha Miedolta...

maanantai 14. tammikuuta 2013

Paita siskolle

Toiselle siskolle neuloin joululahjaksi neulepaidan. Tämäkin ohje oli Filati Handknitting lehdestä (13/2012) ja ohjeessa lankana oli Lana Grossa Garzato Fine. Itse tein paidan Novitan Rose Mohairista, jota joskus muutama vuosi sitten ostin huivia varten useamman kerän. Huivia en koskaan saanut aikaseksi, mutta paidan sain! Ohje oli suoraan sanoen aluksi aika haastava, koska mun mielestä silmukkaruudukossa on virhe, mutta pienen pähkäilyn jälkeen paita eteni aika mukavaa vauhtia. Vähän matkanvarrella jouduin tekemään omia ratkasuja (yleensä liian myöhään huomattujen virheitten vuoksi), mutta elävässä neulepinnassa niitä virheitä ei kyllä huomaa.



Kuva täältä
Tein paidan aivan samoilla silmukka- ja kerrosmäärillä kuin ohjeessakin, eli aika hyvin sopi rose mohair paksuudeltaan. Ehkä omasta paidasta tuli vähän "jämäkämpi", ainakin tuo ohjeen kuva on jotenkin vähän väljemmän/laskeutuvamman näköinen (heh, ja myös ehkä mallien koossa eroa?) Pintakuviointi on mun mielestä tosi kiva, mutta näkyy tuossa tummassa langassa (myös kuva liian tumma) vähän huonosti. Iso ja avoin kaula-aukko on huippu, itse ainakin puen aina villapaidan alle pitkähihasen, koska kutian niin helposti ja nyt se aluspaitakin pääsee esille!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Arvoitus ratkeaa!

Tän kauempaa en raaskinut pitää teitä jännityksessä sen ei-sittenkään-tuubihuivi:n kanssa (siis tämä). Tosin Marppa oli ainut, joka arvuutteli, mutta taisin muistaakseni kertoa sullekin tästä jo etukäteen :D

No niin, tadaa! Siitä tuli villapaita vauvalle. Ei enää niin yllättävää, vauvanneuleita on ehtinyt kerääntyä jo aikamoinen kasa...niitä on niin mukavan nopea neuloa ja saa käyttää kaikenlaisia värejä :)




Mutta, oli hauskaa neuloa ihan extempore ja täysin päästä ilman mitään ohjetta. Mukavasta langasta ja mukavassa seurassa. Neuloin paidan tasona, alotin etualareunasta, kaula-aukon kohdalla päättelin keskimmäiset silmukat, neuloin olat, sitten loin kaula-aukon silmukat uudelleen ja jatkoin takahelmaan. Hihojen silmukat poimin reunasta ja lopuksi ompelin sivu- ja kainalosaumat. Silmulangasta tein vielä lisäksi rusetin, mutta sen kiinnitys on vielä vähän vaiheessa, joten siitä ei oo nyt kuvaa...

Niin ja lopuksi neuloin vielä kaula-aukon reunaan muutaman kerroksen ainaoikeaa. Muutamaan kertaan, se meinas nimittäin jäädä kokoajan liian pieneksi. Ei siitä nytkään kovin suuri pää mahdu. Mutta ei ole tarpeenkaan...

p.s. löytyyköhän jostakin semmonen lastenvaatekokotaulukko? Vähän että minkäikäsellä on minkäkinkokosia vaatteita, vauvan pituus ja paksuus ym.

Sukkia

Aiemmin taisin jo mainita, että niistä pikkusiskon polvisukista jäi lankaa yli vielä kaksien sukkien verran. Neuloin siis samoilla langoilla kahdet lyhytvartiset villasukat, joissa on semmonen taitettu se "varsi". Itse tykkään eniten juurikin lyhyistä villasukista.

Joululomalla sain tädiltä säkillisen vähän alotettuja lankakeriä, niistä suurin osa taitaa olla seiskaveikkaa eri väreissä ja muutama nallekerä. Yhdestä siniviherraitaisesta neuloin sitten yhdet lyhytvartiset resorilla sekä yhdet pienet (ehkä koko 34) vähän pidempi resorivartiset sukat, joissa on mukana myös harmaata sukkalankaa. Mulla oli oikeasti aivan koko ajan sukkapuikot kädessä.


Punaruskeista etummaiset on omassa käytössä, lankana Aito suomalainen sukkalanka ja Maija (pinkki). Pinkkikärkisissä on "ritarireunus", joka tosin vähän epäonnistui ja siksi repsottaa, jospa silittäminen auttais?...


Näiden lisäksi neuloin T:lle Impivaaran sukkalangasta (käytännössä sama kuin Aito suomalainen sukkalanka) sukat. T sai itse valita värit, aika hauskat tuli, vaikka hämärässä valaistuksessa ei aina erottanut kumpi väri oli menossa :D


Tällä hetkellä mulla on taas tulossa sukkia. Ne on niin näppärät ja nopeat tehdä. Varsinkin lyhytvartiset ja suht pienet :)

torstai 10. tammikuuta 2013

Popcornihyppy

Mulla oli lapsena marsu. Sitä oli hauska seurata kun se juoksi ympäri taloa vapaana. Joskus kun se oikein innostui, se otti kovat vauhdit matolla (sai hyvän otteen kun parketilla se aina luisteli) ja yhtäkkiä hyppäsi ilmaan ja vaihtoi suuntaa. Siis ilmassa. En tajua miten se siihen pysty, mutta hauska sitä oli katsella. Ne oli semmosia popcornihyppyjä.


Meillä alko maanantaina koulu ja mulla oli ainoastaan tarkkuutta vaativa pitsineule kesken. Piti kuitenkin saada jotain tekemistä aikuiskasvatustieteen luennolle, joten nappasin lankalaatikosta pari kerää lankaa ja suunnittelin että neulon vielä yhen baktuksen. Jossain koulumatkan varrella ne suunnitelmat vaihtuikin tuubikaulahuiviksi. Kun olin ehtinyt neuloa noin 15cm tein popcornihypyn ja vaihdoin suunnitelmaa ilmassa. Arvauksia kehiin, mikä tästä tulikaan?


Lankoina Gjestalin Bris harmaa villa-soija sekä Novitan Silmu. Tuo Silmu aiheutti joskus lankahyllyille ilmaantuessaan vähän epäluuloisia ajatuksia, mutta tuo punakirjava sai mut muuttamaan mieleni. Sitä on mukava neuloa (mutta paianajainen purkaa...).

tiistai 8. tammikuuta 2013

Pari baktusta

Pari vuotta sitten neuleblogeissa levis baktus-villitys. Vissiin Norjasta lähtösin kaikki himoneulojat neulo kolmion muotosia huiveja, ainaoikein-neuletta ja alottaen kapeasta päästä leventäen keskelle ja sitten kaventaen taas toiseen päähän. Ilmeisesti oli tosi hifistelijä, jos teki yhdestä kerästä ja osasi arvioida milloin oli kerän puolivälissä ja piti alkaa kaventamaan. Osa käytti talousvaakaa (tai kalavaakaa ehe..), osa intuitiota. Mää oon tapani mukaan pari vuotta myöhäsä. Aloin neulomaan baktuksia (vai baktuseja?) vasta joululomalla. Tein kolme. Kaksi annoin lahjaksi ja yksi vielä odottelee kotona ottajaansa.

Punasen huivin tein tätille. Se on ylijäämälankaa yhestä neuletakista, jonka esittelen myöhemmin. Baktus on tosi nopea ja näppärä neuloa, varsinkin meille molempikäsineulojille, oikealla kädellä nurjaa ja vasemmalla oikeeta, tai miksei toisinkin päin, mutta mulla oikea käsi neuloo nurjaa nopeammin kuin vasen :) Tämä huivi on Puolukka.

Puolukka ja maailmani ihanin ikkuna
  Mummi sai lahjaksi valkosen, josta mulla ei ikävä kyllä ole kuvaa. Se on soija-villalankaa, ihanaa, lämmintä ja pehmeetä. Tein siihen myös pieniä pylpyröitä, siitäpä tulikin Lumimarja.

Tämä viimeisin on myös osittain jämälankaa, harmaasta neuleliivistä jäänyttä soija-villaa. Kirjavat raidat on Novitan Puroa, sitä ihanaa juolukkaa. Tuli hauskan näkönen kun raidat vaihtaa väriä, reunoissa vihreää ja keskellä lilaa. Karuselli-huivi, ei mikään älyttömän suuri (pituus 108cm ja leveimmältä kohdalta 27cm), mutta mukavan "läheinen". Jos ihastuit, niin postikuluineen pyydän tästä 20e. 

Karuselli ja kelmeä valo (ja päättelemättömät langanpäät...)


Karuselli kera vastahakoisen mallin ja kenkkuilevan photoshopin.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Uusivuosi

Tässä vielä T:n ottama kuva uudenvuoden paukusta.


Joulu kuvina

Ollaan palattu lomalta kotiin, maanantaina jatkuu opiskelut. Joulu ja uusivuosi oli ihania, paljon rakkaita ihmisiä, hyvää ruokaa, pelailua, neulomista, mukavaa ja rentoa yhdessäoloa. Tässä meidän joulua kuvina.










Kaikki kuvat ei ole mun ottamia, osa oli vaan ilmestynyt meiän kameraan :)