lauantai 29. joulukuuta 2012

Hyvää päivää ja sukanvartta!

Sisko toivoi multa joululahjaksi pitkävartisia sukkia. Aluksi väitin etten jaksa neuloa niitä, mutta Citymarketin sukkalanka-ale sai mut toisiin aatoksiin. Nämä siis päätyivät pikkusiskon joulupakettiin :)



Lankana siis Novitan sukkalanka ja varpaissa Maija-lanka. Takana keskellä on kavennuksia, että varsi myötäilee pohkeenmuotoa. Neuloin nämä "omasta päästä" mukaillen sukkalangan vyötteen ohjetta. Alotin 48 silmukalla, mutta kavensin ne 40 silmukkaan ennen kantapään alotusta. Lankaa jäi yllättävän paljon yli, joten sain neulottua jouluna ittelle vielä kahet lyhytvartiset sukat samoista langoista. Erinäisistä lanka-aleista tarttui sukkalankaa lisää useampi keränen. Oon vaan ihmetellyt, että mitä eroa on Aidolla suomalaisella sukkalangalla ja Impivaaran sukkalangalla? Molemmissa on sama koostumus, keräkoko ja värit. Hintaerosta en muista, kun ostin kaikki kerät alesta...
Tällä hetkellä on työn alla sukat T:lle, neuloin myös pari Baktusta ja joululahjaksi sain siskolta Jane Austenin neuleet -lehden! Pikaisella selauksella niistä ei ihan must-havea osunut silmään, mutta idea on ihana ja jotain aion sieltä ehdottomasti tehdä!



lauantai 22. joulukuuta 2012

Ei menny niinku Strömsössä.

Otsikon sanonta on kuulunut meillä aika useasti tämän syksyn aikana. Innostuin leipomaan aika paljon viimeaikoina, mutta jostain syystä ne leipomukset ei oo oikein onnistunut...

Tässä ne epäonnistuneet luomukset, jotka kehtasin aikanaan kuvata talteen.


Halusenpuhdon torttu. Mun pikkusisko oli syyslomallaan kylässä ja innostuttiin leipomaan mokkapala, jossa vaalea päällinen. Se päällinen jäi vaan (jostain syystä) liian veteläksi ja kun levitin sen tortun pinnalle, niin sehän etsi kaikki mahdolliset raot ja vaot päästä valumaan pois. Lopulta nostettiin tortun reunaa pakasterasian kansilla, että se päällinen pysyis tortun päällä eikä alla. Hyvää siitä lopulta tuli, mutta ois voinut tulla vähän helpomminkin...



Hirveen hyvältä idealta tuntu nostattaa sämpylätaikina mikrokuvun alla. En muista mistä sain idean ja miksi päätin sitä kokeilla. Ei ois kannattanut. Mutta, ihme ja kumma, lopulta näistäkin tuli aivan hyviä!



Lehmänläjäpulla. Uuden sukupolven bostonkakku, eli ei pyöritellä pikkukorvapuusteja vuokaan, vaan pyöritellään yksi jättiläiskorvapuusti ja paistetaan se. Olishan se pitänyt arvata... Lopputulos näytti tosiaan aivan kakkaläjältä, puhumattakaan siitä, että se jäi keskeltä aivan raakaksi. No, fiksuina leikattiin se sitten vaakatasossa puoliksi ja paistettiin lisää. Pursotin pinnalle piparinkoristemössöä ja ripottelin tomusokeria, niin kaunista tuli ja hyvääkin. Vaikka tämä alkutilanne näyttikin hieman epätoivoselta...


Enää en ihmettele yhtään, että sain synttärilahjaksi Ei menny niinku Strömsössä -kirjan. T tokaisi kerran, että taidan käyttää sitä keittokirjana. Jah, no kai sitten niin. Mutta lehmänläjän takana oli kyllä suuri arkkitehti itse.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hillevi-huivi

Toivoin joskus 13-vuotiaana mummulta joululahjaksi korkeakauluksista neuleliiviä. Vaikka mummu oli kaventanut ohjeesta paljonkin, oli liivi mulle aina aivan liian väljä. Ja varsinkin silloin yläasteaikaan kun vain naftit ja kittanat vaatteet oli in, en voinut mitenkään kulkea löysässä liivissä.

Mummun ja vaarin kuoleman jälkeen löysin liivin jostain kaapinkätköistä ja harmitti kun se oli jäänyt käyttämättä. Päätin sitten raakasti purkaa sen ja jättää langat oottamaan jotain muuta käyttöä.

Nyt vihdoin syksyllä päätin sitten neuloa langasta huivin. Nimesin sen Hilleviksi mummun toisen nimen mukaan :) Huivin ohje on taas omasta päästä, pintaneule on karhunvatukkaa. Ennen huivin alottamista olin käyttänyt lankaa vähäsen huopapalleroiden tekoon. Lopulta kävinkin sitten niin, että lanka ei ihan riittänytkään tarpeeksi pitkään huiviin, eli tästä tuli siis semmonen tuubihuivi, joten jouduin purkamaan, jo kertaalleen pyykkikoneessa huovutetut pallot, jotta sain huivista tarpeeksi pitkän!! :D Siitä tuli ihanan ilmava ja muhkea.


Juuri kameraan päin näkyy se kohta johon käytin niitä huovutettuja langanpätkiä, tuli vähän tuommoinen "reikäsen" näkönen. Mutta muuten huivi on mukavan tiivis vähän tuulisemmallekin säälle :)

Munakello

Joskus vuosia sitten voitin Unicefin arvoista "matkaherätyskellon nahkakukkarossa". Viimeksi kun pengoin kotiin jääneitä tavaroita, otin kellon mukaan, mutta heitin nahkasen kukkaron pois.

Kello on söpö ja pieni, mutta herätysnappula on niin hankala, etten käyttäis sitä koskaan herätyskellona. Löysin sille kuitenkin paikan yöpöydältä, mutta T oli sitä mieltä, että kellon muka kovaääninen tikitys haittaa nukkumista.

Olin aiemminkin aatellut tehdä kellolle jostain kehykset, koska se on niin pieni että voi muuten hukkua :) Mulle tuli mieleen sitten tehdä sille "pesä", koska se on söpö ja pieni. Siispä rupesin huovuttamaan ja siitähän meinasi tulla munakello! (muotonsa vuoksi siis), mutta on sittemmin nimetty karvaiseksi kiveksi.



Hauskaa on se, että huopapesä vaimentaa tikitysäänen niin, että sehän on nykyään ihanan hiljainen pikkuinen kello. Lopulta se on löytänyt paikkansa keittiön ikkunalaudalta. Ainut haittapuoli on enää herätysviisari, jota ei saa pois ja se aina hämää noin pienessä kellotaulussa...

Pöksy pökkyrät

Innostuin syksyllä neulomaan villaisia vaippapöksyjä. Lueskelin netistä ohjeita ja löysin koulun kirjastosta kestovaippa-kirjan! Näitä oli mukava tehdä, valmistuivat nopeasti ja voi käyttää miten hassuja väriyhdistelmiä vaan :)



Harmaat pöksyt tein vanhoista langanjämistä mitä löysin. Resorien lanka taitaa olla seiskaveikkaa eli periaatteessa se ei sovellu näihin parhaiten, koska se ei huovu, tuo vaippaosuus huopui vähäsen pyykkikoneessa, mutta en tiiä tuliko niistä niin tiiviit ja hyvät, että toimivat käytössä oikein.



Violetinvihreät on neulottu Novitan Puro langasta, olisko värin nimi ollut juolukka (?). En aiemmin tykännyt Puro-langoista yhtään, niissä on hassusti aina joku tosi kirkas, mun mielestä sopimaton väri, muuten harmonisten sävyjen joukossa, mutta tuo juolukka on kyllä hyvin onnistunut. Tosin sen tuotanto kai lopetettiin, löysin muutaman kerän poistolaarista... Onneksi en laittanut näitä vielä pyykkikoneeseen huopumaan, ilmeisesti lanoliinipesu käsin on parempi vaihtoehto.



Novitalla on myös ilmeisesti huovutukseen tarkotettua Hahtuvainen-villaa. Pyörittelin sitä "langaksi" ja aattelin kokeilla saisko siitä neulottua pöksyjä, ja saihan siitä! Ja ihanaa on, että hahtuvaista löytyy vaikka minkä värisenä! Mutta näitten pöksyjen kanssa tein kohtalokkaan virheen ja laitoin ne pyykkikoneeseen huovuttumaan...tuloksena oli pikkuruiset panssaripöksyt. Onneksi meiltä löytyi kuitenkin joku jolle nekin mahtuu :D Jälkeenpäin kuulin ystävältä, että hahtuvalangat imee huovuttamattakin...No, onneksi niitä on vielä paljon jemmassa uusia pöksyjä varten :)


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joko nyt taas?

Kesäkuun alusta alkaen oon neulonut aivan päätöntä vauhtia: pitsipaita, neulemekko, neuletakki, kaksi kaulahuivia, kolmet villapöksyt, neuletakki, henkselihousut, mekko ja tilkkupeitto vauvalle, virkattu pitsimatto ja neuleliivi. Tällä hetkellä työn alla on yksi neulepaita joululahjaksi sekä kaikkea muuta kivaa ja ihanaa. Ajattelin laittaa tänne kuvia noista neuleista, ohjeen alkuperäisen kuvan kanssa.

Ensimmäisenä vuorossa neuleliivi. Ohje Filati handknitting 13/2012, ohjeessa lankana oli Alta Moda Cashmere, mutta itse käytin Pohjolan Langan loppuunmyynnistä hamstrattua Gjestalin Bris lankaa (50% villa, 50% soija!!), ihanaa pehmeää ja hieman hohtavaa hopeaa ja makso vaivaset 1,80e/50g! Sovelsin ohjetta vähän muun muassa siksi että lanka oli eriä, mutta halusin liivistä vähän lyhemmän kuin mitä alkuperäsellä ohjeella olis tullut.


Lehden kuva täältä